Kuunsolmut vaihtavat merkkiä
Pian siirrytään härkä-skorpioni -akselilta oinaaseen ja vaakaan, kun kuunsolmut vaihtavat merkkejä 17.7.2023. Astrologisen kartan kompassi, karmanakseli ja sielunsuuntaa kuvaava Kuunsolmulinja liikkuu 18-19 vuoden sykleissä ja viettää aina noin 1,5 vuotta yhdessä eläinradan merkkiparissa toinen solmuista opposition toisella puolella ja toinen vastapäätä 180 asteen päässä toisistaan. Omalla syntymäkartalla meillä on kaikilla oma henkilökohtainen kuunsolmuakseli, mutta yhtä lailla on olemassa kollektiivinen solmuakseli, joka liikkuu ja transitoi kuten planeetat ja muut taivaankappaleet, jolloin näiden liikkeiden vaikutukset koskevat meitä kaikkia kollektiivisesti, isompana joukkona. Jos siis oman kartan kuunsolmut kertovat meidän jokaisen henkilökohtaisesta karmallisesta matkasta ja sielunpolusta, oppiläksyistä ja suunnasta, niin kollektiivisen Kuunsolmuparin liikkeet nostavat esiin samat asiat, mutta ne koetaan ja niitä harjoitellaan yhdessä ryhmänä.
Tammikuussa
2022 Kuunsolmulinja aloitti 1,5-vuoden jakson härän ja skorpionin merkeissä ja
tämä aika on nyt päättymässä. Alasolmu on ollut jo jonkin aikaa 0 asteessa
skorpionia ja yläsolmu 0° härkää, eli ihan pian vaihtuu merkit seuraaviin ja
energia sen myötä. Kuunsolmulinja liikkuu muuten eri suuntaan kuin planeetat ja
siksi ne siirtyvät nyt skorpionista vaakaan ja härästä oinaaseen, vähän niin
kuin ”väärin päin” jos ajattelee astrologista karttaympyrää. Joka
tapauksessa energeettisesti intensiivinen, dramaattinen ja voimakas
skorpioni-härkä -jakso päättyy siis tältä erää maanantai-iltana 17.7. ja Kuunsolmuakseli aloittaa noin 1,5 vuoden matkan vaa’assa ja oinaassa. Vaaka
alasolmu tuo ehkä odotettua tasapainoa ja rauhaa skorpioniajan syviin myrskyihin
ja kriiseihin, mutta samalla yläsolmu-oinas kutsuu härkää meissä liikahtamaan
mukavuusalueeltaan ja toimimaan. Onko joku merkkipari sitten temaattisesti tai
energialtaan helpompi tai vaikeampi käydä läpi kuin joku toinen, riippuu monesta tekijästä ja jokaisen omasta kokemuskentästä, mutta
skorpioni-härkä on merkkipareista ainakin intensiivisin ja yleensä hyvin voimakas ääripäiden
kausi sitä ei voi kieltää.
Kuun alasolmun alue liittyy karmalliseen menneisyyteen,
opittuihin asioihin ja tottumuksiin, kun taas Kuun yläsolmu näyttää seuraavan
kehityssuunnan ja potentiaalin, energiatyypin ja toimintatavan, jota opetella
ja tuoda enemmän esiin. Alasolmu on tuttu ja turvallinen, mutta se voi pitää
liikaa otteessaan. Yläsolmu vetää eteenpäin kohti uusia kokemuksia, mutta se voi pelottaa tai tuntua
vieraalta. Kuun yläsolmu siirtyy nyt oinaan tulimerkkiin, jota hallitsee Mars,
eli sen myötä saadaan valtavasti toiminnallista, itsenäistä ja rohkeaa eteenpäin
vievää tulienergiaa käyttöön ja kehitettäväksi, mutta kuitenkin alasolmu vaa’an
ehdoilla. Kysymys kuuluu, miten siis voidaan ilmentää ja hyödyntää rakentavasti
oinaan impulsiivista energiaa? Minkälaisia taipumuksia tai kokemuskenttää
siihen tuo mukaan vaaka, ja miten näiden kahden ääripään välille saadaan toimiva
kultainen keskitie? Näin päästään eteenpäin. Jotta yläsolmun
oinas-energia saadaan käyttöön hyvällä tavalla, on siis samalla pengottava,
kohdattava, tutkittava ja käsiteltävä myös alasolmun edustamat teemat, ettei ne paina liikaa karmallisessa matkalaukussa ja jolloin
ne voi ottaa työstettynä mukaan auttamaan yläsolmun ohjaamaa suuntaa.
Seuraavan puolentoista vuoden ajan saamme siis yhdessä etsiä
tasapainoa näiden kahden merkin tematiikan ja energioiden välille, ja asiaan
kuuluu, että välillä ollaan enemmän vaa’an puolella ja välillä oinaan.
Kumpaakaan puolta ei saa kuitenkaan missään vaiheessa unohtaa, vaikka suunta onkin alasolmulta yläsolmulle. Kuunsolmulinja toimii aina yhdessä
parina. Vaa’an tyyliin, esimerkiksi liialliseen joustamiseen tai myötäilyyn, ei
saa jäädä jumiin, mutta ihan yhtä huono on ampaista silmät kiinni oinaan itsetietoiseen
maailmaan. Äkkiseltään voisi ajatella, että Marsin vetämänä yläsolmu oinas voittaa
ihan kuusi-nolla ja vaa’an edustama tasapainoilu ja kaikki osapuolet huomioiva diplomaattinen
yhteistyö voisi jäädä pahasti jalkoihin, ja näin ollen saatetaan rynnätä liian
voimakkaasti, itsevarmasti ja aggressiivisesti uusiin asioihin, yhtään
miettimättä seurauksia, mikä olisi jo potentiaalisesti vaarallinen kehityskulku.
Tai sitten vain jumitetaan vaa’an alasolmulla miellyttämisen kierteessä, etsien
kaikille muille sopivia vaihtoehtoja ja sivuutetaan omat toiveet tyystin.
Silloin ei myöskään uskalleta käyttää yläsolmun oinasenergian tuomia mahdollisuuksia, eikä
sekään toimi. Tässä se oinas-vaaka-akselin dilemma onkin. Miten ottaa vaa’an
puolelta sopiva oikeudenmukaisuus, ilmamerkin objektiivisuus, ajattelu ja
kommunikointikyky, ihmissuhdetaidot ja huomioida riittävästi muiden tarpeet,
ilman että se jarruttaa liikaa toimintaa, estää omaa kehitystä tai tukahduttaa
itsenäisyyttä? Minun tapani, sinun tapasi vai tehdäänkö sittenkin yhdessä? Kuunsolmujen vaaka-oinasjakson aikana ihmissuhteet
ovat selvästi keskiössä ja saamme etsiä omaa paikkaamme ympäröivien ihmisten joukosta,
heidän mielipiteistään liikaa riippumatta.
Venus perääntyy
Mielenkiitoista on myös se, että ihmissuhteiden ja vaa’an
hallitsevan planeetan Venuksen peruutusjakso osuu samaan aikaan ja alkaa pian Kuunsolmuakselin merkkivaihdoksen jälkeen. Venus perääntyy 23.7- 4.9. ja
on varjoalueella lokakuun ensimmäiselle viikolle asti. Tämä peruutusaika vain
tuplaa, ellei jopa triplaa ajan ihmissuhdepainotuksen ja lisää karmaa Venuksen kaikkiin
teemoihin eli nautintoihin, materialistisiin asioihin, rahaan ja arvoihin, kauneuteen,
taiteeseen ja juurikin niihin ihmissuhteisiin, jotka nyt
tulevat mietintään, osa ehkä vaatii uudelleen harkintaa tai selvittelyä. Vanhoja asioita näihin liittyen voi tulla eteen ja on hyvä
katsoa taaksepäin omia ajatuksia ja valintoja. Venus peruuttaa tällä kertaa leijonan
merkissä 28 ja 12 asteen välillä. Leijona tuntee oman arvonsa ja tietää mitä haluaa, joten myös omat
tarpeet ja oman itsensä arvostus on nyt erityisen tärkeä kaivella esiin. Samaa ajatusta ajaa myös oinaaseen siirtyvä yläsolmu ja se antaa täyden tuen kaikenlaisille itsenäisyyspyrkimyksille ja itsensä löytämiselle. Nyt
saattaa myös helpommin huomata, jos näissä asioissa ei kaikki ole ihan
kohdallaan. Kannattaa omalta kartalta tarkistaa missä on 28-12 astetta leijonaa, Venuksen
peruutusjakso osuu erityisesti siihen ja myöskin mitä löytyy oinaasta ja
vaa’asta, joihin Kuunsolmut nyt siirtyvät. Ne, joilla omat Kuunsolmut löytyvät
juuri vaa’asta ja oinaasta saavat seuraavan 1,5 vuoden aikana kokea
Kuunsolmujen paluun tai puolituksen.
Viimeksi kuunsolmuakselin merkkivaihdos härästä ja skorpionista vaakaan ja oinaaseen tapahtui joulukuussa 2004. Tarkemmin 27.12.2004, ja voi sanoa, että se tuli rytinällä, koska juuri silloin oli Intian valtamerellä maanjäristys ja Tsunami. Tuolloin oli myös täysikuu ravun merkissä. Tällä kertaa merkkivaihdos osuu ravun uudenkuun päivään. Ja tarkoitukseni ei ole antaa tsunamivaroitusta, mutta kyllä tämäkin Kuunsolmuakselin siirtyminen uusiin merkkeihin voimalla käynnistyy ja samat johtavat merkit rapu, kauris, oinas ja vaaka ovat nytkin keskiössä ja niiden välinen iso risti aktivoituu, ihan niin kuin 2004. Ravun vesienergia uudenkuun merkkinä voi kyllä kuohua yli ainakin tunnetasolla varsinkin kun siihen lisätään uudenkuun kartan voimakkaat kuviot. Uudenkuun aika, uudet aloitukset symboloivat juurikin Mars- ja oinasenergiaa, eli ollaan todellakin uuden äärellä ja se laitetaan alulle ja koetaan ravun syvien tunteiden kautta.
Uusikuu eli aurinko ja Kuu ravussa ovat oppositiossa perääntyvään Plutoon kauriissa ja samalla oinaan ja vaa’an loppuasteille siirtyvät Kuunsolmut aktivoivat Pluton ja solmuakselin väliset neliöt. Näiden kaikkien välille muodostuu 4 neliön iso risti. Jännitteitä siis riittää, ja jossain pisteessä ne purkautuvat. Pluto on kolmiossa Uranukseen ja Uusikuu on kolmiossa perääntyvään Neptunukseen. Nämä voisivat toimia purkautumisväylinä, vaikka perääntyvä Saturnus on vastakkain Marsin kanssa, mikä taas ei ole ihan helppo sijainti Marsille. Se hankaloittaa toimintaa. Uudenkuun kartalle muodostuu myös kaksi Jumalan sormea eli Jodia, jotka osoittavat Neptunukseen ja Venukseen… ja sieltä päästiin taas ihmissuhteisiin ja Venus-energiaan, toiveisiin, haaveisiin ja kuvitelmiin...ja niiden todellisuuspohjaan. Ravun intuitiivinen uudenkuun energia ja Yläsolmun siirtyminen juuri oinaan tulimerkkiin voivat toisaalta helpottaa näiden asioiden käsittelyä. Ja koska mukana on Pluto, ei tässä oikein ole vaihtoehtoa tai pakotietä. Pluto puhdistaa pöytää uuden alun edessä.
Mielenkiintoisia aikoja, vahvoja energioita. Uudistavaa uudenkuun aikaa!
Kommentit
Lähetä kommentti