Täysikuu vaaka 13.4.
Viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 13.4. Kuu täydentyi vaa'an ilmamerkissä 23°20' Auringon ollessa vastapäätä oinaan tulimerkissä.
Vaa'an täysikuu etsii ennen kaikkea harmoniaa ja tasapainoa. Harmoniaa ja rauhaa ihmissuhteisiin, tasapainoa oinaan impulsiivisen, itsenäisen ja hyvin omaehtoisen toiminnan sekä vaa'an joskus liiankin joustavan "otetaan kaikki mielipiteet huomioon" mentaliteetin välillä. Tasapainoa etsitään tässä myös Marsin ja Venuksen välillä. Mars hallitsee oinaan-merkkiä ja Venus vaakaa. Kuinka ollakaan nämä molemmat ovat aktiivisesti mukana tässä ajassa, vaa'an oma planeetta Venus lopettaa perääntymisen melkein heti täydenkuun jälkeen. Venus on peruuttanut 40 päivää ja nyt tähän tulee muutos täydenkuun vanavedessä. Viikonloppuna Venus oli pysähtyneenä ja antoi näin syvän ja voimakkaan energiansa täydenkuun aikaan. Ihmissuhteiden merkitys on siis suuri ja kaikki se pohdinta ja kehitys, mitä Venuksen peruutusjakson aikana me olemme saaneet Venuksen teemoissa työstää. Sen lisäksi Venus on täydenkuun kartalla Saturnuksen, kuun noususolmun ja Merkuriuksen kanssa kimpassa kalojen merkissä, harmonisessa kolmiokulmassa juurikin Marsiin ravussa ja rakentavassa sekstiilissä Uranukseen härässä. Mikä hienon synkronian planeetat meille tarjoavatkaan!

Täysikuu joka valaisee syvimmät tunteet ja haavat
Täysikuu on jodin, eli jumalan sormen, hyvin karmallisen kuvion kärkenä mikä muistuttaa tunnetyöskentelyn ja tunneiden tasapainon tärkeydestä. Nyt on hyvä katsoa sisäänpäin ja antaa kaiken tunteisiin liittyvän tulla esiin. Menneet ihmissuhteet voivat nostaa pintaan pettymystä, pelkoja, mitä tahansa se onkin Uranus tuulettaa Kuuta hyvällä tavalla ja tässä kuviossa on mahdollisuus uudistaa ja ehkä katkaista joitakin vanhoja karmallisia malleja (Saturnus noususolmulla).
Kuun vastakkaisella puolella Aurinko on tarkassa yhtymässä haavoittuneen parantajan Khironin kanssa. Se taas nostaa esiin ja valaisee kipukohtia, vanhoja haavoja mikä voi tietysti kirpaista kovinkin ja syvältä. Kuun hankala asetelma jodin kärkenä ja Khironin voimakas vaikutus eivät tee tästä Täydenkuun ajasta kevyttä tai tunnetasolla ihan helppoa, mutta mukana on samalla iso annos eheyttävää, parantavaa ja uudistavaa voimaa mikä puskee meitä eteenpäin.
Lauantain Täysikuu täydentää viime syksyn vaa'an Uudenkuun, joka oli muuten Auringonpimennys 2.10.2024. Mitä silloin alkoi, päättyi tai tuli tietoosi, siihen haetaan nyt tasapainoa ja päätöstä.
Pluto-Mars oppositio
Tämä tasapainon ja rauhan teema on hyvä pitää mielessä, koska Mars lähestyy leijonan tulimerkkiä, jonne se siirtyy 18.4. Aurinko seuraa härkään 19.4. ja tämä kuvio tiukkenee T-ristiksi Pluton kanssa vesimiehen alkuasteilla. Marsin ja Pluton välinen oppositio eli vastakkainasettelu vahvistuu päivä päivältä ja on voimissaan pääsiäisen jälkeen koko loppukuun. Mars ja Pluto olivat jo vastakkain alkuvuodesta 3.1.2025, kun Mars peruutti leijonan puolelta rapuun. Nyt on sama tilanne edessä Marsin palatessa peruutusmatkaansa takaisin. Joka tapauksessa Mars ja Pluto vastakkain on todella vahva kuvio. Toisella puolella on Marsin voimakas tulienergia ja toisessa päässä Pluton syvä ja valtava voima ja kontrolli. Voimakkaat, nopeat mahdollisesti tuhoisat reaktiot, riidat, konfliktit eivät ole poissuljettuja. Mars-Pluto on kuin kamppailu ja se tuo mukanaa, vihaa, draamaa, jännitettä ja pakonomaista tunnetta, taistella tai puolustautua, toimia, vaikka samalla saattaa tuntua ettei pysty.
Pluto auttaa meitä kohtaamaan nämä pinnan alla lymyävät voimakkaat tunteet ja reaktiot. Ota ne vastaan, jotta pääset lähemmäs juurisyitä. Mikä ärsyttää, miksi tuntuu siltä kuin tuntuu. Vaikeat asiat ja tunteet on todella tärkeä nostaa esiin oikeasti näkyville, jotta niistä voi joskus vapautua ja purkaa syntyneitä patoutumia. Pluton psykologinen vaikutus on suuri ja se nostaa esiin juuri kätketyt alitajuiset kokemukset ja taipumukset. Nämä voivat liittyä lapsuuteen, ja kaikkiin niihin koettuihin tilanteisiin, jossa pelko, valta, kontrolli, konflikti, vastakkainasettelu, toisen tai oma voimakas reaktio, mahdollisesti alistava, on saanut aikaan turhautumista. Oman voiman löytyminen ja sen tuominen esiin rakentavalla tavalla on todella tärkeä teema tässä ja itsepuolustus silloin kun on tarpeen, mutta yhtä tärkeää on myös oppia valitsemaan taistelunsa. Kaikki ei mene eikä tule jatkossakaan menemään meidän tahtomme mukaan myöskään. Kultainen kuuluisa keskitie on se mitä haetaan, mutta sen saavuttaminen voi olla hiukan haasteista nyt näiden voimakkaiden planeettaenergioiden vallitessa. Tiedostaminen on avainasemassa. Muutos vanhaan ei voi tapahtua ennen kuin uskaltaa kohdata sen mikä täytyy muuttua.
Kommentit
Lähetä kommentti